VERKKOKAUPPA NOUSEE SUOMESSA LÄHES NELJÄÄN MILJARDIIN EUROON - TÄNÄ JOULUNA VERKKOKAUPPA KASVAA YLI PUOLELLA

Suomalaiset pk-yrittäjät kulkevat vieläkin jälkijunassa verrattuna suomalaisten kuluttajien toiveisiin tehdä nettiostoksia. Myös tänäkin jouluna suomalaiset ostavat suhteellisesti entistä enemmän tuotteita ja palveluja ulkomaisilta verkkokauppiailta kuin kotimaisista. Muutos voi tapahtua nopeastikin, koska kotimaisten verkkokauppiaiden tarjontaa on tulossa. Soprano eSearch -tutkimusyksikön käynnissä olevan verkkokauppatutkimuksen ennakkotietojen mukaan joka viides kotimainen yritys (18%) käy jo kauppaa verkossa ja verkkokauppojen määrä lähes kaksinkertaistuu vuoden 2008 loppuun mennessä. Vastaajina on valtakunnallisesti 2 631 pk-yrittäjää.

Jopa kolmasosa verkkokauppojen liikevaihdosta tulee joulun ajan myynnistä.

Tänä vuonna suomalaisten kuluttajien internetistä tekemien ostosten arvo arvioidaan kasvavan 3,8 miljardiin euroon. Suomessa verkkokaupan joulumyyntiä ei ole vielä erikseen tilastoitu, mutta joulun ajan verkkokauppa maassamme kasvaa samaa kansainvälistä vauhtia. Forrester Research -tutkimuslaitoksen tuoreen arvion mukaan eurooppalaisten jouluostosten arvo verkossa kasvaa 58 prosenttia edellisvuodesta 51 miljardiin euroon. Suomalaiset ostavat netistä viidenneksi eniten Euroopassa, keskimäärin 400 eurolla. Eniten Euroopassa jouluostoksia verkossa tekevät britit, 700 eurolla. Suomalaisten suosituimmat joulun nettiostokset ovat kirjat, videot, DVD:t, korut, lelut, videopelit, kodin elektroniikka sekä matkat.

- Suomalaiset yrittäjät ovat huomanneet, että verkossa pystyy viestimään, markkinoimaan ja myymään yhtä aikaa. Harmi vain, että kuluttajat löysivät verkkokaupan hyödyt paljon kauppiaita nopeammin. Nyt suomalaisten joulueuroista turhan suuri osa valuu ulkomaisille verkkokauppiaille, koska kotimaista tarjontaa ei ole riittävästi. Verkkokauppatutkimuksen ennakkotietojen mukaan mitä enemmän yrittäjä käy kauppaa verkossa, sitä kannattavampi se on ja sitä suuremman liikevaihdon kasvun se kerää, kiteyttää verkkokauppojen Kansallista Yrittäjähanketta Suomessa koordinoiva toimitusjohtaja Arto Tenhunen.

- Verkkokaupankäynti on nykyaikaa ja kuluttajille arkipäivää. Internet on jo tärkein ostopäätöksen väline, joten siksikään siitä pois jääminen ei ole suomalaiselle yrittäjälle kovin viisasta. Kasvuvauhdista kertoo myös se, että vuonna 2008 verkkokauppa kasvaa lähes neljä kertaa nopeammin kuin tavallinen vähittäiskauppa, sanoo Elektronisen Kaupankäynnin yhdistyksen puheenjohtaja Kare Casals.

Tänä vuonna Suomessa ennätyksellisen paljon verkkokauppoja ovat perustaneet voimakkaassa kasvuvaiheessa olevat alle kymmenen työntekijän mikroyritykset, koska verkkoliiketoiminnan pystyttäminen on aiempaa yksinkertaisempaa. Erityisesti vähittäis- ja tukkukaupassa sekä tietotekniikka-, majoitus- ja ravitsemisaloilla sekä moottoriajoneuvojen kaupassa toimivat pk-yritykset aikovat ensi vuoden aikana siirtyä innokkaimmin verkkoliiketoimintaan.

Tilastokeskuksen tutkijan Timo Sirkiän mukaan suomalaisten verkko-ostajien määrä on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Suosituinta verkko-ostaminen on 29-40-vuotiaiden keskuudessa.

 

 

SOPRANO COMPOSER on pk-yrityksille tarkoitettu ohjelmisto verkkoliiketoimintaan. Se mahdollistaa verkkokaupan lisäksi muun muassa ryhmäkirjeet ja tiedotteet, suoramainokset, markkinakartoitukset ja asiakaskyselyt, kotisivut ja verkkolehdet sekä asiakasrekisterin ylläpidon.

http://www.composer.fi